NÄYTTÄVÄ JA EHJÄ KATTO HUOMATAAN
Korjaamme, paikkaamme ja remontoimme kattosi korkealla ammattitaidolla!

Peltikaton korjauksilla ehkäistään muun muassa kosteusvaurioita

Jos etsit hinta-laatusuhteeltaan hyvää, luotettavaa ja helppohoitoista kattoa, valitse peltikatto. Peltikatto voi olla vaikkapa aaltoileva tai tiilikuvioitu peltikate, tai tyylikäs, pystysaumainen lukkosaumakatto. Edullinen peltikatto toimii ja pysyy tiiviinä jopa 50 vuotta, ellei kyseessä ole vieläkin helppohoitoisempi ja kustannustehokkaampi konesaumakatto. Konesaumakatto, mitä asentaessa tarvitaan kattopeltiseppiemme asiantuntemusta, on tavallista peltikattoa tyyriimpi, mutta se kestääkin kaksi kertaa tavallisen peltikaton verran.

Säännöllistä kattopesua tai sammalenpoistoa ei peltikatoilla yleensä tarvita, vaan huolloksi riittää jokakeväinen ja -syksyinen katon tarkastus ja harjaus. Tarkastuksen avulla katon kunnossa tapahtuneisiin muutoksiin voidaan reagoida nopeasti, joten katto pysyy tiiviinä, ja katon alapuoliset rakenteet kuivina. Tarkastus kertoo hyvissä ajoin esimerkiksi tarpeeksi paikkamaalata naarmuja, uusia kateruuvit tai kunnostaa ruostevauriot. Samalla on helppo arvioida huoltomaalauksen tarpeellisuus. Kun maalautat peltikattosi 10–15 vuoden välein, se ei ruostu ja ala vuotaa. Kun olet meidän asiakkaamme, sinun ei tarvitse maksaa peltikaton kuntotarkastuksista erikseen. Me tarjoamme ilmaisen kattotarkastuksen kaikkien kattokorjausten ja muiden kattotöiden yhteydessä, ja tämä lupaus koskettaa myös katon jokakeväistä harjausta. Tyypillisiä peltikattokorjauksia ovat muun muassa irronneiden kattopeltien ja peltilistojen kiinnittäminen takaisin kattoon, katossa olevien reikien paikkaus, katon läpivientien tiivistys, räystäslautojen vaihto, vesikourujen saumaus ja piipunpellitysten korjaus. Saat ne kaikki (ja paljon muuta) tältä samalta kattofirmalta, jolla on pitkä kokemus peltikattojen kunnostamisesta.

Muita hyviä syitä olla meidän asiakkaamme ovat kilpailukykyiset hinnat, erinomainen ammattitaito, nopea palvelu ja mahdollisuus kotitalousvähennykseen (sekä joustavaan rahoitukseen). Ota sinäkin yhteyttä ja kerro, miten teidän kerrostalonne, paritalonne tai ulkorakennuksenne peltikattoa pitäisi korjata. Toteutamme kattokorjauksen mahdollisimman pian, kiinteällä hinnalla ja avaimet käteen -periaatteella!

Peltikaton korjaus

Kunnostamme kaikenlaiset, kaiken näköiset ja kaikkialla Suomessa sijaitsevat peltikatot

Katon koko tai kaltevuus taikka rakennuksen käyttötarkoitus eivät ole este ottaa yhteyttä ja tilata peltikaton korjausta. Toimimme kaikkialla Suomessa, joten saat korjauspalvelua myös syrjäisimpiin kohteisiin. Meiltä saat apua aivan kaikenlaisiin peltikattokorjauksiin katon ulkonäöstä riippumatta: me emme ylenkatso leikkimökkien, huvimajojen, grillikotien tai koirankoppienkaan kattokorjauksia, vaan suoritamme ne samalla intensiteetillä kuin kerrostalojen, maneesien ja teollisuushallienkin kattojen kunnostukset. Rakennustelineiden ja henkilönostimien avulla selviämme helposti hyvin jyrkkienkin kattojen korjaamisesta, tai esimerkiksi kerrostalon katolla tehtävistä töistä. Kaikki alkaa yhteydenotostasi – ota yhteyttä joko sähköisesti tai puhelimitse, ja kerro meille tarkemmin peltikattosi tilanteesta. Tarvittaessa asiantuntijamme tulee käymään paikan päällä muodostaakseen kokonaiskuvan kattosi sen hetkisestä kunnosta, ja osatakseen vastata paremmin siihen, miten katto kannattaa korjata. Asiantuntijaltamme saat tarkan, järkevän ja kaiken kattavan tarjouksen tarpeellisista kattotöistä. Jos tarvitaan kattoremonttia, älä huolestu: kattoremontit ovat mainettaan edullisempia, varsinkin, kun me olemme asialla. Katon vaihtoon voidaan yhdistää vaikka katon korotus tai katon harjakulman muutos, tai kattoa voidaan muokata toimivammaksi uusien eristeiden ja uusien kattotarvikkeiden avulla.

Kattotarvikkeiden (kevät)korjaukset

Ota yhteyttä, mikäli kattotikkaat, kattosilta tai rännit ovat pudonneet maahan ja odottavat kiinnittämistä takaisin peltikatteelle. Korjaamme niin kattoon kuin kattotarvikkeisiinkin aiheutuneet vauriot, ja varmistamme, ettei mikään muu kattotuote ole irtoamaisillaan katosta. Kattotarvikkeiden kunnon katsastus kuuluu jokakeväisen peltikattotarkastuksen kulkuun, sillä kattolumen paino saattaa löystyttää kattotuotteiden kiinnityksiä. Kattolumen liikkeet voivat aiheuttaa kattotuotteiden irtoamista katosta, jos ne eivät ole kunnolla kiinni. Myös tuulenpuuska voi irrottaa katosta erilaisia kattotuotteita, mikäli niiden kiinnitysten kuntoa ei seurata.

Keväisiä kattotarvikkeisiin liittyviä kattokorjauksia voivat olla myös läpivientien vuotokorjaukset. Lumen paino saattaa vääntää savupiipun tai esimerkiksi kattoikkunan suojapellityksiä sekä haurastuttaa niiden tiivisteitä niin, että katon alle pääsee vettä. Korjaamme ja uusimme kaikki kattotarvikkeet suojapellityksineen päivineen, ja jos kosteus on päässyt vaurioittamaan peltikaton alapuolisia osia, laitamme asiat kuntoon siltäkin osin. Mikäli haluat katollesi kokonaan uusia kattotarvikkeita, esimerkiksi kattoluukkuja, IV-putkia, aurinkopaneeleita, kattoikkunoita tai kattoturvatuotteita, ota silloinkin yhteyttä. Ehjät katto- ja talotikkaat takaavat sen, että katolla on turvallista liikkua, mutta peltikatto saattaa kaivata myös lumiesteitä, hätäpoistumistikkaita tai esimerkiksi kattosiltoja. Kattoikkuna ja erilaiset asunnon ilmanvaihtoa tehostavat läpiviennit lisäävät asumisviihtyisyyttä, kattoluukku helpottaa yläpohjan puolivuosittaista tarkastamista ja aurinkopaneelit tekevät asumisesta kestävämpää sekä ympäristöystävällisempää.

Vuotavatko rännit? Saumaamme, paikkaamme ja uusimme erilaiset vesikourut

Peltikaton räystäillä olevien rännien tulisi toimia ympäri vuoden, muuten kattoa pitkin alas tulevat sade- ja sulamisvedet voivat joutua väärään paikkaan. Yksi erittäin huono vaihtoehto vesien loppusijoituspaikaksi ovat talon perustukset, joihin kosteus voi päätyä, jos se imeytyy maaperään aivan rakennuksen viereen. Kun annat meidän puhdistaa, korjata tai uusia talosi vesikourut, ei ongelmia esiinny. Rännihuoltojen säännöllisyys on avainasemassa erilaisten kosteusvaurioiden ehkäisemisessä, ja samalla pidennetään vesikourujen käyttöikää.

Niin omakotitalon, kerrostalon kuin muidenkin rakennusten rännit kannattaa kuntotarkastaa sekä puhdistaa kahdesti joka vuosi. Roskien tukkimat rännit alkavat ennen pitkää vuotaa ja ruostua, minkä lisäksi ne tulevat jäätymään talvella. Rännien umpeenjäätymisestä kertovat ränneistä riippuvat, pitkät ja vaaralliset jääpuikot. Jotta sulamisvedet saataisiin turvallisen välimatkan päähän rakennuksesta ja sen perustuksista, tilaa meidät sulattamaan umpeen jäätyneet vesikourut. Sulatustyössä käytetään kuumaa vesihöyryä, paitsi jääpuikot poistetaan peltikaton reunalta käsin (mutta todella varovaisesti ja harkitusti toimien).

Kattopeltejä ei yleensä ottaen korjata paikkaamalla

Vuotava piipunjuuri on tuttu ja tunnettu katto-ongelma, mutta kaikki muutkin kattoläpiviennit voivat haurastua ja alkaa vuotaa. Kattoläpivienti on loppujen lopuksi katossa oleva reikä, ja siksi vuotoherkkä. Kattoläpivientivuodoilta voidaan välttyä, kun ne tarkastetaan usein tiivistys- ja korjaustarpeiden varalta. Aika haurastuttaa niin piipun juuren kuin kaikkien muidenkin peltikaton läpivientien tiivisteet. Me huolehdimme myös siitä, että peltikaton aluskate on ehjä. Satunnainen kattovuoto ei kastele ja lahota katon rakenteita, jos aluskate ohjaa vuotovedet räystäille. Jollei aluskate ole ehjä ja tarpeeksi tiukalla, tilanne on pitkälti sama kuin silloin, kun aluskatetta ei ole lainkaan. Aluskatteella on myös toinen tehtävä, ja se liittyy kondenssiveden muodostumisen ehkäisemiseen. Tätäkään tehtävää ei rikkinäinen aluskate pysty hoitamaan. Rikkinäinen aluskate on vaihdettava uuteen, vaikka työn toteuttaminen edellyttääkin vesikaton purkamista. Tilannetta helpottaa se, että koko aluskatetta ei yleisesti ole pakko vaihtaa, jos aluskate on vaurioitunut vaikka vain katon jiirin kohdalta.

Ruostevauriot, reiät ja irronneet kattopellit ovat nekin suhteellisen yleisiä peltikattovaurioita. Kunnostamme ruostevauriot ennen kuin pelti ohenee ja reikiintyy. Koko kattopelti pitää uusia, jos siinä on reikä tai reikiä. Kattopellissä olevia reikiä ei saa paikattua niin, että paikkauskohta kestäisi aikaa, sateita ja pakkasia. Ruosteen suurentamat ruuvinreiät voidaan kuitenkin paikata ja tiivistää erityisten massojen avulla. Kattopellit voivat irrota katosta oikein kovalla tuulella – ota silloinkin yhteyttä, niin korjaamme katon pikaisesti. Kova tuuli saattaa irrottaa myös suojapellitykset, peltilistat ja kattotarvikkeet – esimerkiksi piipunhatun. Ammattilaisiltamme ei mene kauaakaan kattotuotteiden kiinnittämiseen takaisin katolle, ei edes silloin, vaikka kattoa tai kattotarvikkeita olisi samalla jotenkin korjattava. Otamme myrskyn tekemistä vaurioista valokuvat, jotta voit hakea vakuutusyhtiöltä korvauksia. Lumivaurioita tai vanhojen rakenteiden haurastumisen aiheuttamia peltikattovuotoja kotivakuutus ei valitettavasti korvaa – ellet ole onnistunut neuvottelemaan oikein hyvää diiliä vakuutusyhtiösi kanssa!

Kattokorjaus ohi nopeimmillaan jo parissa tunnissa, joten vaurioitunutta kattoa ei tarvitse kauaa katsella

Peltikaton korjausajan pituus riippuu muun muassa korjattavan alueen pinta-alasta ja sillä sijaitsevien jiirien, läpivientien, kattotarvikkeiden, lippojen ja muiden yksityiskohtien määrästä. Katon korjaus ja paikkaus saattaa vaatia korjausalueella sijaitsevien tarvikkeiden ja kattotuotteiden purkua. Katonkorjauksen jälkeen asennamme kaikki kattovarusteet takaisin paikoilleen. Kaikkeen tähän menee katonkorjaajilta aikaa, joten asia on muistettava kattokorjauksen hintaa ja kestoa laskettaessa. Tuolloin on otettava huomioon myös katon alapuolisten rakenteiden, kuten kattotuolien, aluskatteen ja esimerkiksi lämmöneristeiden kunto. Mitä enemmän katon alla on uusittavaa ja korjattavaa, sitä enemmän voi aikaa laskea kuluvan katon korjaukseen. Arvioimme katon korjauksen keston katon alkutarkastuksen yhteydessä – samalla kuin kattokorjauksen hinnankin. Pieniin kattokorjauksiin, kuten piipun juuren tiivistämiseen tai parin kattopellin/tiilen vaihtoon ei mene kauaa, joten rikkinäinen katto on pian historiaa. Iso ja haastava kattokorjaus saattaa vaatia päiviä, ehkä muutaman viikonkin. Tällöin voi olla kyse vaikka peltikaton päälle kaatuneen puun aiheuttamista suurista tuhoista. Toimimme aina kuitenkin mahdollisimman nopeasti, jotta huonokuntoinen katto ei aiheuttaisi mielipahaa ja vaikeuttaisi elämää yhtään enempää kuin tarpeellista.

Katon korjauksen hinta yksityisasiakkaalle kotitalousvähennyskelpoinen – entä tarvitsetko remonttilainaa?

Peltikaton ja kaikkien muidenkin kattojen korjauksien hinta selviää, kun tunnemme tilanteen paremmin. Tässä yhteydessä emme voi antaa sen tarkempaa arviota kattokorjauksen hinnasta, kuin kertoa sen olevan aina hyvin kilpailukykyinen. Koska jokainen korjauskohde on uniikki, tulemme tarvittaessa paikan päälle hintaa laskemaan. Tarkka hinta katon korjaamiselle selvitetään hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista. Kattokorjauksen hinta esitetään asiakkaalle kirjallisena tehdyssä tarjouksessa. Hinta kattaa kaiken kattokorjaukseen liittyvän, palvelemmehan aina avaimet käteen -periaatteella.

Katon korjauksen hinnassa vaikuttavat samat tekijät kuin katon korjaukseen kuluvaa aikaa arvioidessa. Katon korjaajien työtunnit vaikuttavat katon korjaushintaan, eli mitä enemmän katolla on tehtävää, sitä enemmän kannattaa varautua maksamaan. Myös korjausmateriaalien määrä ja hinta, sekä rakennustelineiden ja/tai henkilönostimien tarve otetaan huomioon hintaa laskiessa. Kaikki kattotyöt kannattaa hoitaa kerralla, joten kattohuoltojen tai vaikka piipun pellityksen teettäminen kannattaa yhdistää kattokorjauksiin. Näin saavutat kustannussäästöjä – niitä syntyy myös siitä, että jokainen peltikattotyö tuo tullessaan veloituksettoman katon kuntotarkastuksen. Tarvittaessa saat kauttamme myös rahoituksen peltikaton korjaukselle tai esimerkiksi sen osittaiselle uusimiselle. Kun katto on valmis, kannattaa yksityisasiakkaan muistaa täyttää hakemus kotitalousvähennyksestä. Kaikki tekemämme kattokorjaukset oikeuttavat tämän verovähennyksen hakemiseen.

Osittaisen peltikattoremontin avulla korjaustarpeet kuriin

Joskus omakotitalon, kerrostalon tai paritalon kattoa tarkastamaan tullut asiantuntijamme joutuu toteamaan, että vesikatetta ei kannata enää korjata. Kattopellit kestävät noin 50 vuotta, mutta joissain tilanteissa – esimerkiksi peltikattohuoltojen laiminlyönnin tähden – kattopellit voivat haurastua merkittävästi jo kymmeniä vuosia etuajassa. Tämä näkyy muun muassa lisääntyneinä korjaustarpeina ja alaa valtaavana ruosteena. Jotta peltikaton tiiviyteen voisi luottaa jatkossakin, on aika harkita katon uusimista. Huonoon kuntoon päässyt peltikatto voidaan uusia joko kokonaan tai osittain. Osittainen peltikattoremontti tarkoittaa kattopeltien uusimista, eli tällaisessa tilanteessa peltikaton aluskatteeseen ja muihin katon alla oleviin alusrakenteisiin ei kosketa lainkaan – edellytys tälle on tietenkin se, että aluskatteessa ja katon alla olevissa rakenteissa ei ole mitään vikaa. Uudet pellit pitävät kosteuden luotettavasti talon ulkopuolella, ja kattoa ei tarvitse korjailla pitkään aikaan. Jos aluskatteen kunto ei ole sellainen, että sen voisi luottaa kestävän yhtä kauan kuin uuden vesikatteen (ainakin 50 vuotta), on se paras uusia yksin tein. Tällöin kyseessä on tietenkin normaali peltikattosaneeraus eli katon vaihto.

Koska peltikattoremonttia ei enää kannata siirtää tuonnemmas tulevaisuuteen?

Kuten edellä todetaan, peltikaton kestoikä on noin 50 vuotta. Tätä vanhempi peltikatto on jo aika vaihtaa, koska sen vesitiiveyteen ei voi enää luottaa. Kun peltikattoremontti suoritetaan yläpohjan rakenteiden ollessa vielä kuivia ja terveitä, selvitään vähemmällä työllä ja huokeimmilla kustannuksilla. Jotta lahovaurioiset kattorakenteet ja homeiset eristeet eivät kasvattaisi peltikattoremontin kustannuksia, kannattaa olla ajoissa liikkeellä katon vaihdon suhteen. Kattosi kunnon tarkastamisesta vastuussa olevilta ammattilaisiltamme saat tarkan arvion siitä, koska kattosi alkaa olla aika uusia.

Poikkeuksellisen suuret vauriot saattavat tehdä peltikattoremontista katon korjausta paremman ja kannattavamman idean. Pahoja ja kalliisti korjattavia vaurioita saattaa aiheuttaa esimerkiksi peltikaton päälle kaatunut puu. Jos kalliilla korjauksilla katolle ei saada tarpeeksi lisää käyttöikää, on katto paras purkaa ja uusia. Vanhan peltikaton jäänteet voidaan kaikeksi onneksi uusiokäyttää lähes sataprosenttisesti.

Peltikattohuolloilla taataan parempi rasituksensietokyky

Peltikatto pysyy tiiviimmässä ja kaikin puolin paremmassa kunnossa, kun sitä huolletaan säännöllisin väliajoin. Peltikatteen puhdistus ja kuntotarkastus ovat ne tärkeimmät huoltotoimenpiteet. Kun tilaat peltikaton harjauksen meiltä, puhdistamme rännitkin kaikista niihin kertyneistä roskista ja epäpuhtauksista, sekä teemme koko kattokokonaisuuden yleiskuntotarkastuksen ilmaiseksi – veloitukseton kuntotarkastus on osa kaikkia kattokorjauksiamme ja kattohuoltojamme. Yleiskuntotarkastuksemme on kattoekspertin toteuttama. Harjakaton, taitekaton tai pulpettikaton pinnan ehjyyden ja pinnoitteen kunnon ohella tarkastamme myös kaikki erilaiset kiinnitykset sekä tiivisteet. Kattoturvatuotteiden toimivuus tarkastetaan myös, samoin kaikki muutkin katon osa-alueet. Jos läpivientien tiivisteiden havaitaan haurastuneen, rännien olevan tukossa tai yläpohjan rakenteiden kärsineen kosteudesta, kuulet asiasta välittömästi. Emme vain raportoi huolto- ja korjaustarpeista, vaan esitämme myös toimintasuunnitelman ja hyvän tarjouksen. Meiltä saat kaikki peltikattotyöt, jopa peltikattonaulojen vaihdon kateruuveiksi. Jos mietit, miksi naulat pitäisi vaihtaa kateruuveiksi, on vastaus parempi tiiveys. Naula voi irrota paikoiltaan, ja silloin kattoon jää suojaamaton reikä. Tästä reiästä vesi voi päästä katon alle. Toisekseen, kattopellit eivät ole tarpeeksi hyvin kiinni katossa, jos kiinnikkeitä puuttuu. Tuuli tai jopa kattoa pitkin alas liukuva lumi voi tuolloin irrottaa kattopellin katosta. Ruuvi on paljon paremmin kiinni katossa kuin naula, siksi tällä kattotyöllä on hyvät perusteet.

Peltikatto ei tarvitse suojakäsittelyjä tai sammalenpoistoa

Aaltopeltikaton, konesaumakaton tai minkään muunkaan peltikaton huolto-ohjelmaan ei kuulu sammaleenpoistoa tai katon suojakäsittelyä. Peltikatoille ei kasva sammaleita, koska niiden pinta on sileä ja liukas: se ei tarjoa sammaleille yhtä hyvää kasvualustaa kuin karhea ja huokoinen kate. Jos peltikatto on pitkiä aikoja likainen ja märkä, sammaleita saattaa kasvaa, mutta ne lähtevät pois katon jokakeväisen ja -syksyisen harjauksen yhteydessä. Sammaleista ei siis ole vaivaa peltikatolla, mutta ruoste aiheuttaa ongelmia (varsinkin katon vanhetessa). Peltikattoa estetään ruostumasta pitämällä se puhtaana ja maalaamalla se säännöllisesti.

Hyväkuntoinen maalipinnoite on pitkäikäisen ja kustannustehokkaan peltikaton salaisuus. Se hylkii lunta ja epäpuhtauksia, joten katto pysyy sen ansiosta paitsi ruosteettomana, myös helppohoitoisena. Sadevesi riittää pesemään peltikaton – letkulla ja harjoilla sitä ei tarvitse pestä kuin ehkä vain katon huoltomaalauksen yhteydessä. Maalipinta kannattaa uusia melko usein, eli noin 10–15 vuoden välein. Huoltomaalausten tiheys riippuu tietenkin katon maalipinnan kuluneisuudesta. Katon huoltomaalauksen yhteydessä voimme maalata myös räystäiden vesikourut, jotta nekään eivät alkaisi ruostua. Vaikka peltikatolta lumet valuvat usein itsekseen alas, voi suojalunta satunnaisesti olla tarve pudottaa. Saat meidän kauttamme tällaisenkin kattohuollon riippumatta siitä, missä päin Suomea asut.