Katon korjaus Turku
Katon korjaus Turku – Tunnemme tiilikattokorjausten, peltikattokorjausten ja huopakattokorjausten salat, joten anna meidän korjata kattosi! Katon korjaus ja katon paikkaus etenee upeasti, kun asialla ovat alan ammattilaiset. Kattovuodon korjaus tehdään avaimet käteen -periaatteella. Sama pätee myös silloin, kun kyseessä on myrskyvaurioiden korjaus. Itse asiassa kaikki kattokorjaukset hoidetaan meidän toimestamme aina alusta loppuun.
Vaikka teemmekin kaiken puolestasi, katon korjaus Turussa ei maksa mansikoita. Tarkempi hinta esimerkiksi katon tiivistykselle, aluskatteen korjaukselle ja yläpohjan kastuneiden eristeiden vaihtamiselle selviää ennen urakan aloittamista. Halutessasi voit hakea katon korjaukselle Turussa yhteistyökumppanimme tarjoamaa rahoitusta. Kun esimerkiksi vuotavan kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus on tehty, voit hakea kotitalousvähennystä, minkä myötä kattokorjaus muuttuu entistäkin edullisemmaksi.
Ammattitaitomme tai motivaatiomme ei lopu kesken. Siksi voit ottaa yhteyttä silloinkin, kun katto vuotaa, eikä kattovuoto ole enää mikään ihan tuore. Huolehdimme siitä, että katostasi tulee jälleen tiivis. Urakkaan kuuluu myös katon vesivahinkojen korjaus, jos sille on tarvetta. Katon alla voi olla laho- ja homevaurioita, vaikka kyse olisi siitä, että katto vuotaa savupiipun juuresta.
Ota kattokorjaajiimme yhteyttä silloinkin, jos peltikatto, huopakatto tai tiilikatto on vaurioitunut siksi, että puu on kaatunut katon päälle. Katon korjaus Turussa tulee käytännössä aina kattoremonttia halvemmaksi, joten jos katon suinkin voi vielä korjata, teemme kilpailukykyisen tarjouksen kattosi korjaamisesta.
Mitä aikaisemmassa vaiheessa katto korjataan, sen parempi, joten ota yhteyttä heti, kun huomaat jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Ehkä lumi on irrottanut lumiesteet ja kattoon on tullut reikiä? Ehkä katto vuotaa jiirin kohdalta, tai kenties huopakatolla on ilmakuplia? Korjaamme katot myös saarikohteissa, ja aluettammehan on koko Varsinais-Suomi (mihin kuuluvat esimerkiksi Masku, Naantali, Pöytyä, Raisio ja Rusko).
Pyydä tarjous katon korjauksesta
Täytä tarjouspyyntölomake, niin tulemme tarvittaessa tarkastamaan kattosi tilanteen ja annamme tarjouksen kattosi kunnostuksesta.
Laadukas toteutus alusta loppuun
Lähetämme kokeneet kattoammattilaisemme paikalle. Meiltä löytyy erityisen laaja osaaminen ja tietotaito katon korjaustöistä.
Huopakaton korjaus Turku – Taiturimaiset huopakattokorjaajamme saavat kattosi loistokuntoon
Huopakaton korjaus Turku – Taiturimaisiin kattokorjaajiimme voi luottaa joka käänteessä! Kattosi on hyvissä käsissä, kun huopakaton tai palahuopakaton korjaus ja paikkaus on tilattu meiltä. Laitamme kattosi loistokuntoon, mikä tarkoittaa sitä, että tarvittaessa huopakaton korjaus Turussa voi täydentyä jollain kattohuollolla. Kaikki alkaa kuitenkin siitä, että tutustumme omakotitalon, kesämökin, autotallin, autokatoksen, ulkovaraston tai jonkin muun piharakennuksen kuntoon. Vasta sen jälkeen tiedämme, mitä kattosi tarvitsee, ja kuinka järkevään hintaan voimme kattosi tarpeet täyttää.
Ei ole sellaista tilannetta, missä ei kannattaisi ottaa yhteyttä ammattilaisiimme. Tiedämme, miten asiat saa takaisin raiteilleen, jos huopakatto tai palahuopakatto vuotaa. Osaamme puuttua myös katon alta mahdollisesti löytyviin kosteusvaurioihin. Mitä pidempään huopakattovuoto jatkuu, sitä todennäköisemmin kosteusvaurioita voi syntyä – siksi esimerkiksi huopakaton tai palahuopakaton reikien paikkaus kannattaa teettää niin aikaisessa vaiheessa kuin vain mahdollista. Huopakaton tai palahuopakaton tiivistys osataan ajoittaa oikein, jos katon ehjyys ja tiiviys varmistetaan usein (mieluiten kaksi kertaa vuodessa).
Huopakaton ja palahuopakaton korjaustyöt (joita teemme myös saarikohteissa) liittyvät usein katon normaaliin kulumiseen. Huopakaton ja palahuopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt muodostavat kokonaan oman lukunsa. Uusikin katto voi tarvita korjausta rajuilman jälkeen. Huopakatto tai palahuopakatto voi vaurioitua erityisen pahasti, jos puu kaatuu huopakaton päälle myrskyssä. Tilaa harja- tai esimerkiksi tasakaton korjaus silloinkin meiltä. Huopakaton korjaus Turussa johtaa ensiluokkaiseen lopputulokseen, kun kattoa ovat korjaamassa meidän lahjakkaat, harjaantuneet ja työtä pelkäämättömät ammattilaisemme.
Kun huopakaton korjaus Turussa on ohi, voi olla aika toteuttaa jokin kattohuolto. Esimerkiksi huopakaton reikien paikkaus voi täydentyä sammaleiden poistolla, sillä sammaleet voivat aiheuttaa kattoreikiä. Sammaleiden poiston jälkeen katollasi on paremmat mahdollisuudet pysyä jatkossa ehjänä!
Peltikaton korjaus Turku – Teemme tarkkaa työtä korjatessamme peltikattoasi
Peltikaton korjaus Turku – Tarkkaavaiset ammattilaisemme eivät jätä korjaamatta mitään kohtaa peltikatossasi! Kun omakotitalon tai vaikkapa rantamökin peltikaton korjaus on ohi, kattosi on ehjä ja tiivis ihan joka kohdasta. Voit luottaa myös siihen, että peltikattokorjaus on tehty asianmukaisella tavalla. Suhtaudumme kaikkiin peltikattokorjauksiin huolellisesti, joten meiltä kannattaa tilata niin peltikaton reikien paikkaus kuin vaikkapa painuneen katon oikaisukin.
Kattoreikien paikkaus on melko tavanomainen peltikaton korjaus Turussa. Esimerkiksi ruoste voi aiheuttaa reikiä talon kattoon. Jos reikiä ei paikata, voi peltikatto vuotaa. Peltikattovuoto ei ole mikään maailmanloppu, sillä me teemme kilpailukykyisellä hinnalla myös vuotavan peltikaton korjauksen Turussa. Kannattaa kuitenkin pyrkiä siihen, että katto ei vuoda. Tämä onnistuu siten, että peltikatto tarkastetaan usein. Kattotarkastus kertoo siitä, onko aika tilata jokin kattokorjaus tai -huolto. Esimerkiksi peltikattomaalaus on mitä oivallisin kattohuolto. Se suojaa kattoa ruosteelta, mikä voisi johtaa jopa joidenkin kattopeltien vaihtoon.
Kattotarkastus kertoo myös siitä, missä kunnossa katon kiinnikkeet ovat. Peltikatto voi vuotaa naulan reiästä tai ruuvin kannasta. Jos peltikattonaulat törröttävät (tai ovat jo irronneet kokonaan), tuuli voi irrottaa kattopellit tai peltilistat. Kattopeltien naulojen tai tiivisteiltään huonokuntoisten kateruuvien vaihto uusiksi kateruuveiksi voi estää vaurioiden syntymisen. Peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt voivat olla estettävissä myös kattopeltien lisäkiinnityksien avulla.
Tarkkasilmäiset ja käteväkätiset ammattilaisemme huolehtivat myös siitä, että kaikki on kunnossa katon alla. Tarvittaessa teemme peltikaton aluskatteen korjauksen (esimerkiksi piipun kohdalta) tai lahojen puurakenteiden kunnostuksen. Kattorakenteisiin koskettaneen myös silloin, jos myrsky on kaatanut puun peltikaton päälle. Peltikaton korjaus Turussa etenee ensiluokkaisesti tuollaisenkin tapahtuman jälkeen, joten tilaa peltikaton korjaustyöt meiltä aina ja kaikissa tilanteissa – myös saarissa!
Tiilikaton korjaus Turku – Tehokkaat ammattilaisemme kunnostavat kattosi joutuisasti
Tiilikaton korjaus Turku – Tehokkaat, taitavat ja tilannetajuiset tiilikattokorjaajamme saavat kattosi priimakuntoon! Ota yhteyttä, jos myrsky on irrottanut harjatiilen, reunatiilen tai jonkin muun kattotiilen, niin tiilikaton korjaus ja paikkaus aloitetaan turhia viivyttelemättä. Jos tarvetta on myös tiilikaton aluskatteen korjaukselle, hoidamme asian.
On tärkeää, että kaikki kattotiilet ovat ehjiä ja omilla paikoillaan. Yhtä tärkeää on se, että tiilikatteen alla oleva aluskate on ehjä ja oikein asennettu. Jos aluskatteen kunnossa on puutteita, kattorakenteet voivat kastua, jos tiilikatto vuotaa esimerkiksi talven aikana hajonneiden tiilien kohdalta. Rikkinäisten kattotiilien vaihtoahan ei yleensä voida tehdä samana päivänä tai edes samassa kuussa tiilien hajoamisen kanssa. Mitä pidempään rikkinäinen tiili on katolla, sitä enemmän katon alle voi tihkua sade- tai sulamisvettä. Jos aluskate on ehjä, vedet valuvat ulos katolta ennen kuin ne pääsevät tekemisiin kattorakenteiden tai yläpohjan eristeiden kanssa.
Aluskatetta tarvitaan suojaamaan kattorakenteita myös kondenssivedeltä. Kondenssivettä voi syntyä eritoten kevättalvella, kun sisä- ja ulkolämpötilan ero voi olla kymmeniä asteita. Emme siis voi kylliksi korostaa sitä, miten tärkeää aluskatteen ehjyys on.
Jos siis tarvitset tiilikaton myrskyvaurioiden korjausta, ota yhteyttä ja tilaa tiilikaton korjaus Turkuun. Ota yhteyttä myös silloin, jos katollasi on rikkinäisiä tiiliä, tai jos aluskatteesi on esimerkiksi revennyt. Tiilikaton korjaustyöt etenevät joutuisasti myös saaressa. Tiilikaton korjaus Turussa etenee nopsasti silloinkin, kun kyse on siitä, että puu on kaatunut talon tiilikaton päälle.
Tehokkuudestamme voi kiittää montaa asiaa, kuten esimerkiksi ammattitaitoisuuttamme. Minkä tahansa tiilikaton korjaus Turussa etenee vikkelästi, koska ammattilaisemme ovat niin kokeneita. Takanamme on lukemattomia tiilikattokorjauksia, joten löydämme nopeasti oikeat tavat sinunkin tiilikattosi paikkaamiseen.
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Turku – Korjaus on sinulle mahdollisimman helppoa, kun tilaat sen meiltä
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Turku – Korjaus kannattaa tilata meiltä, sillä me teemme kaikista kattokorjauksista sinulle erittäin helppoja! Sinun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin tarttua luuriin ja kertoa, että kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai jokin muu kattoläpivienti vuotaa Turussa. Me hoidamme kaiken tästä eteenpäin.
Toki voit tavoitella meitä myös sähköisesti, eikä tarvitsemasi kattokorjauksen tarvitse liittyä millään tavalla kattoläpivienteihin. Ota yhteyttä tähän katonkorjauspalveluun silloinkin, kun kyseessä on ruostevaurioiden kunnostus, huopakaton reikien paikkaus, rikkinäisten kattotiilien uusiminen, aluskatteen osittainen uusiminen tai vaikkapa painuneen katon oikaisu. Hoidamme myös kattomaalauksen, tukkeutuneiden alastuloputkien avauksen, lumenpudotuksen ja esimerkiksi lintuverkkojen asennuksen. Lyhyesti sanottuna: voit tilata meiltä aivan kaikki kattotyöt.
Tämän otsikon alla oli kuitenkin tarkoitus kertoa enemmän kattoläpivienneistä. Oikein asennettu kattoläpivienti on pitkään hyväkuntoinen ja tiivis. Ajan hampaalta ei kuitenkaan pääse pakoon. Katto kaikkine yksityiskohtineen on hyvä tarkastaa joka kevät ja syksy. Näin kaikkiin muutoksiin, puutteisiin ja muihin ongelmiin päästään puuttumaan jo varhaisessa vaiheessa. Heti talven jälkeen tehty kattotarkastus voi kertoa vaikkapa siitä, että jokin kattoläpivienti (kuten kattoikkuna, kattovalokupu tai kattoluukku) vuotaa Turussa. Ota yhteyttä, niin tulemme korjaamaan tiilikattosi, peltikattosi tai huopakattosi.
Syystarkastus kannattaa tehdä juuri ennen talvea. Saatat tarvita katon korjausta vuotavan savupiipun kohdalta. Tarvetta voi olla myös katon korjaukselle vuotavan viemärintuuletusputken, ilmanvaihtoputken tai TV-antennin kohdalta. Aina kun jokin kattoläpivienti – kuten kattoikkuna, kattovalokupu tai vaikkapa kattoluukku – vuotaa Turussa, asiaan kannattaa puuttua pikaisesti. Me tiedämme hyvin tämän asian, joten ota yhteyttä ”nopean toiminnan joukkoihimme”!